Ekonomien palkkataso nousi viime vuonna yleiskorotusten myötä. Ekonomit eivät ole huolissaan työtilanteensa puolesta, selviää ...
Kaksipäiväinen pohjoismaiden suurimmaksi tituleerattu hakkeritapahtuma kokoaa yli kahta tuhatta hakkeria ja ...
Yhtiö kertoi joulukuussa sulkevansa tehtaansa Belgian Oudenaardessa. Toiminta yksikössä päättyy maaliskuun loppuun mennessä.
Kun määränpäässä ja varakentällä on haastavat sääolosuhteet, tilanne on kiharainen. Konetyyppi. Tui Airways -lentoyhtiön ...
Laajalla purkutyöllä ja mittavalla peruskorjauksella haluttiin varmistaa rakennuksen rakenteellinen terveellisyys.
Oulu ja Tornio ovat kilpasilla ranskalaisesta vetytehtaasta. Tehdas tuottaisi 48 000 tonnia vihreää vetyä vuodessa.
It-alan yritysten liikevaihdon odotetaan kasvavan Suomessa myös seuraavan puolen vuoden aikana. Vuosi 2024. Vaikka ...
Jossain päin Saksaa uutisoidaan lähes viikoittain purettavista pommeista toisen maailmansodan jäljiltä. Esimerkiksi helmikuun ...
Kotimainen startup-yhtiö on kehittänyt sovelluksen, jolla sähköautoilijat voivat säästää rahaa akkujen lataamisessa.
”Kaksi edellistä vuotta olivat sysimustia”. Rakennusalan ammattilaiset uskovat kuitenkin tulevaisuuteen. Rakennusalalla ...
Mika Heikkilä, Paavo Ahonen ja Tuukka Kemppainen analysoivat tuloskautta Markkinaraati-ohjelmassa. Ison uutisen kertonut ...